HC Nokia ympäristötyö
HC Nokiassa
Ympäristöasioiden kehittäminen on tärkeä osa yhteiskuntavastuuta ja HC Nokia ry haluaa omalla toiminnallaan antaa oman panoksensa tähän työhön. HC Nokia ry noudattaa Suomen Jääkiekkoliiton (SJL) ja Nuori Suomi Sinettiseuran sääntöjä, ohjeita ja periaatteita. SJL on osaltaan saanut valmiiksi oman viisiosaisen ympäristöohjelmansa vuonna 2006.
Liikenne tuottaa kaksi kolmasosaa jääkiekkoilun haitallisista ympäristövaikutuksista. Kilo-metrien säästyessä säästyy myös paljon rahaa, sillä polttoaine on kallista ja kimppakyytejä käytettäessä säästyy myös vanhempien aikaa.
Kimppakyytien pelisäännöt
Turvallisuus on vastuullinen ja hyvin tärkeä kysymys kimppakyydeissä. Suurimmalle osalle liikennesääntöjen noudattaminen ja varovaisuus liikenteessä ovat itsestään selvyyksiä, silti on hyvä yhteisesti kerrata ne pelisäännöt, joita noudatetaan lapsia kuljetettaessa.
Pyöräilystä tukea harjoitteluun
Harjoitusajoista, matkojen pituudesta ja reittien turvallisuudesta riippuen pyöräily on vielä kimppakyytiä suositeltavampi tapa kulkea harjoituksiin. Tämä toki edellyttää sitä, että varusteet säilytetään hallilla tai sitten pyöräillään varusteet päällä. Jos joukkueen kaikilla jäsenillä on mahdollisuus pyöräilyyn, tämä kannattaa huomioida myös harjoitusohjelmissa ja harjoitusten suunnittelussa. Alku- ja loppulämmittelyt hoituvat matkoilla ja harjoitusaika vapautuu tehokkaaseen käyttöön. Pyörille tulee kuitenkin olla hallilla turvalliset säilytystilat.
Linja-autoilla turnauksiin
Pelimatkat tehdään jääkiekon parissa pääasiassa linja-autoilla. Ympäristön kannalta tämä on järkevää, sillä päästöt matkustajaa kohden jäävät paljon pienemmiksi kuin henkilöautoilla ajettaessa. Bussimatkoilla on myös helppo tiedottaa asioista koko joukkueelle ja nostattaa joukkue-henkeä otteluja ja turnausta varten. Eväiden syöntikin on yleensä sallittua ja mahdolliset jätteet saadaan kerättyä valmiiksi lajiteltuina.
Jääkiekkoilu on varustelaji ja painavien varustekassien vuoksi harrastaminen on usein riippuvaista autokyydeistä. Yksi keskeinen ja konkreettinen tavoite on varusteiden säilytystilojen saaminen Nokian jäähalliin. Varusteiden säilytys hallilla vapauttaa autoilusta ja varus-teiden käyttöikä pitenee, kun ne eivät kulu ja kolhiinnu jatkuvasta siirtelystä. Nokian kaupungin kanssa mietitään miten järjestää varusteiden säilytys.
Käyttökelpoisten, nykyiselle käyttäjälleen tarpeettomien varusteiden kierrätys on järkevää monestakin syystä. Ympäristön kannalta luonnonvaroja ja jätettä säästyy, kun varusteita käytetään niin pitkään kuin mahdollista. Varusteiden käyttöikää voi huomattavasti pidentää huolellisella käytöllä ja säännöllisellä huoltamisella. Käytettyjen varusteiden ostaminen on huomattavasti edullisempaa kuin uusien hankkiminen. Varustepörssin avulla sellaisetkin perheet voivat harrastaa lajia, joilla ei olisi varaa hankkia kaikkia varusteita uutena. Myös kynnys kokeilla lajia madaltuu, kun alkuinvestointi varusteisiin ei ole kovin suuri.
Ympäristöystävällisintä ravintoa ovat lähellä tuotetut, mahdollisimman vähän pakatut luomukasvikset. Mitä kauempaa ruoka tuodaan, sitä enemmän kuljetuksiin kuluu energiaa. Pakkauksiin kuluu materiaaleja ja energiaa ja niistä kertyy turhaa jätettä. Pelimatkojen eväiksi valitaan mieluummin kotimaisia elintarvikkeita, jotka pakataan matkoille pestäviin ja kestäviin rasioihin. Kertakäyttömukien tai -pullojen sijaan pelaajat käyttävät omia, pestäviä juoma-pullojaan. Näin jätettä syntyy mahdollisimman vähän.
Lasten ja nuorten kanssa toimittaessa ohjaajien ja muiden aikuisten esimerkki on kaikkein tehokkain tapa viestiä toivotuista toiminta-malleista. Esimerkin voima toimii myös toisinpäin: jos ohjaajan omat toimintatavat ovat ristiriidassa annettavan ympäristökoulutuksen tai yhteisesti sovittujen pelisääntöjen kanssa, häviää näistä uskottavuus.
Esimerkillistä toimintaa on hyvä tukea tietoisella ympäristökasvatuksella, -koulutuksella ja –viestinnällä. Ympäristökasvatus on ohjaamista oikeisiin toimintatapoihin keskustelemalla ja laatimalla yhteisiä ohjeita esimerkiksi pukuhuoneisiin ja pesutiloihin. Ympäristökasvatus kuuluu jokaisen aikuisen tehtäviin.
Joukkueen kesken sovitaan yhteisistä ympäristöpelisäännöistä. Sääntöjä laadittaessa on tärkeää varmistua siitä, että kaikilla joukkueen jäsenillä on myös mahdollisuus toimia sääntöjen mukaan. Jos jollain ei asuin-paikkansa vuoksi ole mahdollisuutta käyttää julkisia kulkuvälineitä tai polkupyörää eikä osallistua kimppakyytiin, tulee tämä myös huomioida säännöissä.
Ympäristökoulutuksesta ja -viestinnästä tulee jokaisella seuran toimijalla on hyvä olla perustiedot ja –valmiudet. Ympäristökoulutuksella perustellaan uusia toimintatapoja seuran eri toimijoille ja pelaajien vanhemmille. Ympäristökoulutusta pidetään muun koulutuksen yhteydessä ja annetaan uutta tietoa ja toimintavinkkejä. Koulutuksen aiheena voivat olla mm. kimppakyydit, varustekirppikset/-pörssi, tapahtuman tai turnauksen ympäristöasiat jne.
Ympäristöviestintä suunnitellaan vuodeksi kerrallaan, jolloin siihen saadaan suunnitelmal-lisuutta ja jatkuvuutta. Liitetään seuran omiin painotuotteisiin, kuten infolehtisiin, tiedotepohjiin jne. ympäristö-vinkkejä ja ajankohtaisia asioita. Lisäksi ympäristöviestintää yhdistetään tarvittaessa seuran muuhun viestintään. Esimerkiksi koteihin lähetettäviin tiedotteisiin yhdistetään kimppakyytiringin yhteystiedot ja taloudellisen ajotavan vinkkejä. Jäähallin seinillä tiedotetaan jätteettömyydestä, siisteydestä ja veden säästöstä.