Valmentajat

On vaikeaa olla hyvä valmentaja. Tähän toteamukseen tulee, kun yrittää koota yhteen niitä ominaisuuksia, joita ihannevalmentajalta voisi vaatia.

1. Innostus, jota ilman ei itse jaksa toimia, puhumattakaan siitä, että jaksaisi itse innostaa muita.

2. Taito nähdä kukin pelaaja yksilönä, sillä massakäsittely on tuomittu epäonnistumaan heti alkuunsa.

3. Omakohtaiset taidot ja tiedot, joka ovat välttämättömiä valmentajan pyrkiessä hankkimaan itselleen auktoriteettia pelaajien keskuudessa. Jos tällöin voi viitata omalla pelaajanuralla hankittuun kokemukseen, on se eduksi, mutta on olemassa paljon valmentajia, jotka ovat hankkineet kunnioitettavan asiantuntemuksen seuraamalla peliä yksinomaan “laidan toiselta puolelta”.

4. Opetustaito ja järjestelykyky. Käyttämällä oikeita opetusmenetelmiä ja kiinnitämällä huomiota järjestelypuoleen tehostetaan ja joudutetaan opetustyötä huomattavasti. Tärkeä merkitys on myös sujuvalla ja ytimekkäällä suullisella esitystaidolla.

5. Kyky ylläpitää kuria. Joukkueurheilu vaatii harjoittajiltaan ehdotonta alistumista kuriin. Pelaajat tietävät tämän, mutta silti on aina yksilöitä, jotka pyrkivät horjuttamaan vallitsevaa kuria. Heidät on valmentajan saatava palautetuiksi kurin alaisuuteen.

6. Huumorintaju, jolla parhaiten laukaistaan joukkueen piirissä usein esiintyvät jännitystilat.

7. Mielikuvitus. Harjoitukset eivät saa käydä ikäviksi. Mielikuvituksella niihin saadaan vaihtelevuutta ja monipuolisuutta.

8. Selvänäkijän taito. Valmentajan on pystyttävä erittelemään pelaajan suoritus ja näkemään siinä hyvät ja huonot puolet. Tämän ominaisuuden avulla valmentaja ratkaisee, ketä kilpailumielessä kannattaa valmentaa, ketä ei.

9. Kyky luoda joukkueeseen henki. Tämä tehtävä on monitahoinen, mutta ennen kaikkea siinä kysytään valmentajalta rehellisyyttä ja oikeudenmukaisuutta suhteessaan pelaajiin.

10. Kyky toimia kasvattajana. Ennen kaikkea nuorten ollessa kysymyksessä on valmentajan etsittävä tilaisuuksia kasvatuksellisen puolen korostamiseksi. Vanhempienkaan kohdalla ei sellaisen tilaisuuden pidä antaa mennä ohi ilman kasvattavaa sanaa.

Valmentaja ei saa karjua ja viittoilla pelaajilleen eikä myöskään ottelun erotuomarille. Jos pelaajat syyllistyvät tällaiseen menettelyyn, on valmentajan vaiennettava heidätkin. Suunsoitosta syntyy vain hermostuneisuutta pelaajien keskuuteen.

Tauoilla ei päästetä asiattomia pukuhuoneeseen. Pelaajien on saatava olla täysin rauhassa. Valmentaja kertoilee vaikutelmiaan ottelusta rauhallisella tavalla, sillä haukkuminen ei juuri auta, kiitos auttaa enemmän. Valmentaja voi myös antaa puheenvuoron joukkueen kapteenille.

Ottelun jälkeen valmentajan on hyvä sanoa pari sanaa hävittiinpä ottelu tai voitettiin. Ottelun kritiikki sen sijaan pidetään vasta seuraavana päivänä, johon mennessä ottelun antamat vaikutelmat ovat itse kullekin selvinneet.

Ote Jukka Wuolion kirjasta “Jääkiekko”, painettu Porvoossa 1958.

**********************************************************************