Kapteeni, jolla on
Nokialla oma katukin
HC U18 Akatemian C-kirjain on ommeltu Elmeri Välimäen pelipaitaan. Millä mielellä Välimäki seuraa joukkueen edesottamuksia, entä miksi juuri jääkiekko valikoitui omaksi lajiksi?

Kapteenina Välimäki kokee olevansa rauhallinen. ”Yritän ottaa kaikki huomioon ja että kaikilla olisi hauskaa. Vaikeina hetkinä pitää ottaa koppia joukkueesta ja olla esimerkki.”
Jokaisessa joukkueessa on vähintään yksi, jota näkee äärimmäisen harvoin huonolla tuulella. Elmeri ”Välly” Välimäen hyvä tuuli tarttuu väkisinkin, joka saattaa kaukalossa aiheuttaa erikoisia tilanteita. Naureskellen ja aavistuksen tamperelaisella nuotilla puhuva Välimäki on oiva valinta joukkueen kapteeniksi, pelaajaksi joka puhuu kaikkien puolesta tilanteessa kuin tilanteessa.
17-vuotias Välimäki joutuu haastattelussa heti tiukkaan paikkaan.
”Koskahan olen aloittanut?”
Luistimet kuulemma ”ihan pienenä” jalkoihinsa laittanut Välimäki laskee mietteliäänä vuosia taaksepäin.
”Ehkä viiden vanhana, eli ainakin 12 vuotta olen pelannut.”

”Välly antaa jäällä kaikkensa joukkueen eteen”, joukkueen vastuuvalmentaja Janne Vesa kertoo.
Kiekon parissa kasvaminen on Välimäellä sukuvika: isä on pelannut ja muitakin kiekkoilijoita löytyy lähipiiristä. Välimäki pelaa puolustajana.
”Olen aina pelannut ja jäänyt sille tielle. Puolustajana pitäisi välillä muistaa hyökätäkin. Nyt olen itse asiassa enemmän hyökännyt kuin puolustanut.”
Hyvää fiilistä
Kiekkoilijan vahvuuksien luetteleminen aiheuttaa sekin pään raapimista.
”Mitähän tähän nyt keksittäisiin?”
Välimäki kokee olevansa pelaajana perusvarma.
”Ehkä jopa tasapaksu”, Välimäki kertoo virnistäen.
”Minulle ei tule mitään pahoja kämmejä, mutta ei mitään ihmeellistäkään.”

Loistavasti ihmisten kanssa toimeen tuleva Välimäki pystyy omien sanojensa mukaan luomaan hyvää fiilistä. Parempi hän haluaisi olla kaikessa.
Loistavasti ihmisten kanssa toimeen tuleva Välimäki pystyy omien sanojensa mukaan luomaan hyvää fiilistä. Parempi hän haluaisi olla kaikessa.
”Pelisilmä voisi olla parempi, samoin luistelu. En ole koskaan valmis!”
Jääkiekon suhteen Välimäellä ei ole enää varsinaisia tavoitteita.
”Isoimmat haaveet ovat jo haudattu, mutta haluan pysyä lajissa mukana ja pelata niin pitkään kuin mahdollista.”
Harvalla pelaajalla on oma katu, mutta Nokialta löytyy Välimäenkatu ja iso katu muuten onkin! Nokian lukion toisella oleva Välimäki ei osaa vielä sanoa mikä hänestä tulee isona.
”Veikkaan, että yrittäjä olisi kiva olla. Sekin on veressä.”

Joukkueen vastuuvalmentaja Janne Vesa kertoo seuraavansa tyytyväisenä kapteenin otteita: ”Jos hän sanoo jotain kopissa, kaikki kuuntelee.”
Esimerkin näyttäjä
Kauden alussa Välimäki valittiin joukkueen kapteeniksi. Millä fiiliksillä hän otti C-kirjaimen vastaan?
”Hyvillä fiiliksillä! Vähän tuli sellainen olo, että nyt pitää ottaa vastuuta.”
Kapteenina Välimäki kokee olevansa rauhallinen.
”Yritän ottaa kaikki huomioon ja että kaikilla olisi hauskaa. Vaikeina hetkinä pitää ottaa koppia joukkueesta ja olla esimerkki.”
Välimäki toimii myös viestinviejänä pelaajiston ja valmennuksen välissä, molempiin suuntiin.
”Pidetään joukkue yhtenäisenä ja puututaan tarvittaessa asioihin.”

Jokaisessa joukkueessa on vähintään yksi, jota näkee äärimmäisen harvoin huonolla tuulella.
Joukkueen vastuuvalmentaja Janne Vesa kertoo joukkueen kapteenin kuuluvan joukkueen konkari-osastoon.
”Välly on esimerkin näyttäjä, aika isostikin. Hänen kanssaan on helppo puhua joukkueen asioista.”
Kuulumisten vaihtoa tuomareiden kanssa
Kentällä hankalissa tilanteissa ja niiden setvimisessä Välimäki nähdään usein keskustelemassa tuomareiden kanssa; sekin tärkeä kapteenille kuuluva tehtävä.
”Juu, koko ajan saa olla tuomareille juttelemassa, mutta välillä vaihdetaan kuulumisiakin”, Välimäki virnistää.
Kapteeni kuljettaa joukkuettaan niin voittojen tiellä kuin häviöiden tullessa eteen. Mikä on kapteenin asettama kauden päätavoite?
”Kyllähän meille vain sarjavoitto kelpaa.”
Teksti: Outi Suoranta
Kuvat: Jyri Tuomaala