Näin me toimimme

Ilmoittautuminen tapahtumiin

Alkavan viikon tapahtumiin ilmoittaudutaan myClubissa viimeistään edellisenä viikonloppuna. Muutokset osallistumisiin viikon aikana merkitään myClubiin ja ilmoitetaan lisäksi joukkueen WhatsApp-ryhmään, mikäli kyseessä on kuluvan päivän tapahtuma. 


Harjoitukset

Harjoitusajat ja -paikat ilmoitetaan tapahtumakalenterissa hyvissä ajoin.

Osoitteessa https://www.hcnokia.fi/joukkueet/2011/tapahtumat/ on näkyvissä suppea tapahtumakalenteri, yksityiskohtainen tapahtumakalenteri löytyy myClub-sovelluksesta.

Pelaajien tulee olla kopissa hyvissä ajoin ennen harjoituksen alkua.

Jos harjoitukseen sisältyy alkuverryttely tai jälkilämmöt, se mainitaan erikseen tapahtuman yhteydessä tapahtumakalenterissa. Pääsääntöisesti alku- ja jälkilämmöt tehdään ulkona, mutta toisinaan myös hallin sisätiloissa. Talvella jokaisella pelaajalla on oltava mukana toppahousut, pipo ja hanskat sekä sisätiloissa juoksuun soveltuvat lenkkarit.

Huolto auttaa pelaajia kopissa varusteiden pukemisessa (myös maalivahdit).

Jääharjoituksissa käytetään harjoituspaitaa - pelaajat saavat harjoituspaidat käyttöönsä joukkueelta (lähtökohtaisesti sama paita on käytössä koko kauden). Paidat palautetaan kauden päätteeksi joukkueenjohtajalle.

Harjoituksissa kukin maalivahtiringissä mukana oleva pelaaja saa vuorollaan olla maalissa. Maalivahdit nimetään harjoituksiin etukäteen – maalivahtivuorossa olevien pelaajien nimet mainitaan erikseen kunkin harjoituksen kohdalla tapahtumakalenterissa.

Harjoitusten aikana vaihtoaitiossa saa olla vain vakuutetut toimihenkilöt.


Pelit

Peliajat ja -paikat ilmoitetaan tapahtumakalenterissa heti, kun ne tulevat joukkueenjohtajan tietoon.

Valmennuspäällikkö nimeää peliryhmät tietylle ajanjaksolle, jonka jälkeen joukkueenjohtaja päivittää peliryhmät ja mahdolliset kokoonpanomuutokset myClubiin ko. ajanjaksolle. Järjestelmä lähettää automaattisesti viestin tapahtumamuutoksista pelaajan Omat tiedot --> Tapahtumamuutokset -kohdassa valittuihin sähköpostiosoitteisiin. Seuraa myös itse pelitapahtumia ja tarkista tiedot myClubista!

Peleihin kokoonnutaan noin 60 minuuttia ennen peliajan alkua – kokoontumisaika mainitaan erikseen tapahtuman yhteydessä tapahtumakalenterissa.

Vanhemmat voivat saattaa pelaajan hallin ovelle, mutta pukukoppikäytävillä ja kopissa on pelaajien lisäksi ainoastaan joukkueen toimihenkilöt.

Lapsia kannustetaan ja ohjataan käyttäytymään jäällä ja sen ulkopuolella aina asiallisesti ja toverillisesti - myös vastustajajoukkueen jäseniä kohtaan.

Kotipeleissä (koskee sekä harjoitus- että sarjapelejä) vanhemmat huolehtivat tarvittavista toimitsijatehtävistä:

  • Toimitsijatehtävät jaetaan tasapuolisesti ja vuorollaan niille perheille, joissa ei ole joukkueen toimihenkilöitä
  • Joukkueenjohtaja nimeää toimitsijat pelitapahtumaan osallistuvien pelaajien vanhemmista (yllä mainitun periaatteen mukaisesti)
  • Toimitsijatehtäviä ovat tulospalvelu, pelikello, kuulutus ja musiikin soittaminen, jäähyaitiot, järjestyksenvalvonta sekä pienpeleissä laitojen kasaaminen.

Yleisöltä velvoitetaan katsomossa asiallista käytöstä. Kannustaa saa ja pitääkin, mutta ohjeiden huutelu pelaajille tai valmentajille eivät kuulu lasten peleihin.


Pelipaidat

Peleissä käytetään pelipaitaa - kotipaita on oranssi ja vieraspaita valkoinen. Pelaajat saavat pelipaidat käyttöönsä joukkueelta. Pelipaita kuljetetaan peleihin henkarissa - mukaan aina molemmat paidat. Mahdolliset sponsorimerkit ommellaan itse annettujen ohjeiden mukaisesti.

Paidat palautetaan kauden päätteeksi pestyinä joukkueenjohtajalle.


Varusteet

Jäälle pitää pukea kaikki kiekkovarusteet.

Varusteiden tulee olla sopivat, eikä niihin pidä jättää kasvunvaraa – tämä koskee erityisesti luistimia, jotta pelaaja pystyy käyttämään niitä oikein.

Varusteiden ei tarvitse olla uusinta uutta; päinvastoin HC Nokia kannustaa hankkimaan käytettyjä tai kierrätettyjä varusteita esimerkiksi seuran Facebook-ryhmän (HC Nokia - Kiekkokamat kiertoon) kautta.

Uusien varusteiden hankinnoissa huomioikaa seuran värit: musta kypärä, mustat housut, mustat sukat!

Mailan tulee olla ohut juniorimaila. Oikeanmittainen maila määräytyy pelaajan mieltymysten mukaan – ohjeellinen mitta on luistimet jalassa noin silmien ja solisluiden väliin.

Valmennus ja huolto antavat tarvittaessa neuvoja kaikissa varusteiden hankintaan liittyvissä asioissa.

Joukkueella on numeroidut vesipullot jokaiselle pelaajalle jotka huolto hoitaa tapahtumiin. 

Muualla kuin hallissa tapahtuvissa oheisharjoituksissa tarvittavat varusteet mainitaan erikseen tapahtuman yhteydessä tapahtumakalenterin lisätiedoissa tai joukkueen WhatsApp-ryhmässä.


Luistinten teroitus

Joukkueella on oma teroituskone, teroitus on pelaajille ilmaista.

Huolto tarkistaa pelaajien luistimet ja teroittaa ne tarvittaessa.


Tiedotus

Joukkueen ja seuran asioista ilmoitetaan seuraavissa kanavissa:

WhatsApp-ryhmä

Ensisijainen tiedotuskanava on joukkueen oma WhatsApp-ryhmä. Ylläpitäjä on joukkueenjohtaja, joka lisää pyynnöstä uusia henkilöitä ryhmään.

myClub-sähköpostijakelu

Viestien lähetyksestä vastaa joukkueenjohtaja – järjestelmä lähettää viestin pelaajan Omat tiedot --> Yhteisön viestit -kohdassa valittuihin sähköpostiosoitteisiin. Viesteissä lähettäjänä näkyy HCN 2011.

myClub-tiedotteet

Joukkueen sisäisistä tiedotteista vastaa joukkueenjohtaja.

Koko seuraa koskevia tiedotteita tulee jakoon seuran hallitukselta.

myClub-järjestelmä ei lähetä tiedotteista erillisiä automaattiviestejä. Viikon aikana julkaistut sekä sisäiset että koko seuraa koskevat lukemattomat tiedotteet sisältyvät seuraavaan viikkokatsaukseen. Lukemattomat tiedotteet huomaa myClubin otsikkorivin punaisesta huomiomerkistä otsikon perässä.


Kuvaaminen ja sosiaalinen media

Joukkueen SoMe-vastaavat ja tarvittaessa myös muut toimihenkilöt ottavat kuvia ja videoita joukkueen tapahtumissa julkaistavaksi sosiaalisen median kanavissa (Facebook ja Instagram / @hcnokia11).

Jokaisen pelaajan on täytynyt ottaa kantaa valokuvaus- ja videointilupaan myClubiin rekisteröitymisen yhteydessä – tarvittaessa tiedon voi käydä tarkistamassa ja muuttamassa myClubissa Omat tiedot -osiossa.

Mikäli pelaajaa ei saa enää kuvata, ota yhteys joukkueenjohtajaan.


Maksut

Kaikki maksut laskutetaan myClubin kautta. Avoimet laskut näkyvät myClubissa Laskut --> Avoimet sekä sähköpostiin tulevassa viikkotiedotteessa.

Kausimaksu laskutetaan kuukausittain elo-toukokuussa. Maksun määrästä sovitaan kauden alussa järjestettävässä vanhempainkokouksessa joukkueenjohtajan ja rahastonhoitajan esityksen pohjalta.

myClub generoi aina uuden ja yksilöllisen viitenumeron jokaiseen sitä kautta lähetettyyn laskuun. On erittäin tärkeää, että lasku maksetaan aina nimenomaista viitenumeroa käyttäen.

Kun lasku luodaan myClub järjestelmässä, järjestelmä lähettää uudesta laskusta erillisen sähköposti-ilmoituksen Omat tiedot -osiossa valittuun sähköpostiosoitteeseen

Älä merkitse/kuittaa itse laskua maksetuksi myClubissa – lasku kuittaantuu pois automaattisesti muutaman päivän kuluttua maksusta!

Maksuihin liittyvissä epäselvyyksissä, ota yhteyttä rahastonhoitajaan.

Jos maksujen kanssa tulee ongelmia, neuvotellaan maksulle joustava maksusuunnitelma.

Alennusta itselle, ostohyvitystä ja lisäeuroja seuralle

Rekisteröikää oma ja kaikki sukulaisten Plussa-kortit alla olevan linkin ohjeiden mukaisesti.

https://www.hcnokia.fi/jasenedut/k-plussa/