HC Nokian jääharjoittelukausi päättyy

15.3.2020

HC Nokian hallituksella on ollut tilaisuus seurata tilanteen kehittymistä viikonlopun aikana, kun joukkueilla ei ole ollut pelejä tai harjoituksia.

HC Nokia on tehnyt päätöksen keskeyttää toiminnan toistaiseksi. Joukkueiden harjoitusvuorot perutaan jäähallista ja koulujen saleista seuran toimesta.


Toimintaan palataan vielä nyt määrittelemättömänä aikana kesäharjoittelun merkeissä.
Henkilökohtaiset varusteet pyydämme hakemaan kotisäilytykseen hallin kuivareista. Halli on varmuudella auki ensi viikolla maanantaista torstaihin klo 19 saakka.

Huhtikuun lopun kauden päätöstilaisuuden ja Gaala-juhlan toteutumismahdollisuutta arvioimme maaliskuun lopussa. Ilmoittautumisia omalle joukkueenjohtajalle voi ja kannattaa tehdä edelleen.


Päätimme lisäksi järjestää koko perheen vapaamuotoisen kesätapahtuman heinäkuun lopulla. 

Seuran toimesta tilanteen etenemisestä tiedotetaan seuraavan kerran, kun pääsemme käynnistämään harjoitustoimintaa uudelleen. Toiminnan palautumisen aikataulua emme pysty tällä hetkellä arvioimaan.

Terveisin,
    Hockey Club Nokia ry hallitus