Junioreiden sarjatoiminta keskeytyy 28.3 saakka

12.3.2021

Koronatartuntoja ja altistumisia on havaittu merkittäviä määriä Pirkanmaan alueen lapsivaiheen jääkiekkojoukkueissa viime päivinä. HC Nokian pelaajien osalta tietoon ei ole tullut tartuntoja. Olemme selvittäneet myös joukkueidemme kanssa pelanneiden vastustajien tilanteita ja tällä hetkellä vaikuttaisi siltä, että pelaajamme eivät ole altistuneet pelatuissa otteluissa.

Korostamme, että joukkuetapahtumiin ei tulla, jos vähänkään on flunssan kaltaisia oireita. Ohjeistuksena on hakeutua koronatestiin ja vasta negatiivisen tuloksen saatuaan voi peluri tai toimihenkilö palata joukkuetoimintaan. 

Jatkamme harjoitustoiminnan toteuttamista viranomaisten antamien ohjeiden mukaisesti. 
Pelitoimintaa ei kuitenkaan enää järjestetä eikä pelejä toistaiseksi pelata jääkiekkoliiton päätöksellä (voimassa 28.3.2021 saakka).  

Joukkueharjoittelussa, niin pienryhmissä kuin koko joukkueena, on toiminnan järjestämisessä noudatettava koronaohjeita ja sääntöjä. Harjoitustoiminnassa on säilytettävä 2 m etäisyys pelaajien välillä. Tarvittaessa tämä tarkoittaa harjoitusryhmäkoon rajaamista ja/tai harjoitusvuoron käytön  jaksottamista pienempiin ryhmiin etäisyyksien säilyttämiseksi. Pelaajia ei siirretä harjoitusryhmien välillä. 

Toimintarajoitteiden vaikutuksia tarkastellaan seuratasolla ja suunnitellaan järkevää toimintamallia vallitsevassa toimintaympäristössä. Erityisesti on huomattava, että harjoitustapahtumiin ei oteta yleisöä eikä ylimääräisiä toimihenkilöitä.