Koronarajoitukset 31.1.2022 asti
30.12.2021
Aluehallintovirasto on päivittänyt päätöstään alueellemme kokoontumisrajoituksia ja tilojen käyttöä koskien. HC Nokian toimintaan rajoitukset vaikuttavat seuraavasti.
- Yleisöä ottelu- tai harjoitustapahtumiin ei voida ottaa 31.1.2022 saakka.
- Harjoitus- ja ottelutoimintaa voidaan järjestää vuonna 2003-syntyneille ja nuoremmille.
- Tapahtumien aikana halli on suljettu joukkueiden pelaajia ja välttämättömiä toimihenkilöitä lukuunottamatta.
- Joukkueet ja otteluiden toimitsijat ja tuomarit kulkevat halliin ainoastaan alaovesta.
- Kaikille yli 12-vuotiaille suositellaan kasvomaskin käyttöä hallissa.
- Korona-passi ei ole toistaiseksi käytössä, joten sillä ei voi vapautua rajoituksista, eikä passia tarkasteta.
Lisäksi pyydetään huomioimaan, että:
- Tapahtumiin ei osallistuta sairaana.
- Voimassa olevia viranomaismääräyksiä ja -ohjeita on näiden ohjeiden lisäksi noudatettava.
